Suonenveto eli lihaskramppi, jossa lihas tai pieni lihasryhmä supistuu äkillisesti ääriasentoon.Kyseessä on lihaksen normaali supistustila, joka syntyy tahtomatta ja jää hetkeksi ns. päälle. Lihaskramppeja esiintyy tavallisesti öisin, herättyään tai pitkäkestoisen rasituksen seurauksena. Suonenveto voi tuntua erittäin kivuliaalta jopa viiltävänä kipuna lihaksen kohdalla. Muista lihaskivuista suonenvedon erottaa siitä, että lihas tai […]
Kuukausiarkistot: kesäkuu 2025
Iskiaskipu on usein tavallista alaselkäkipua kovempaa ja säteilee yleensä pakaraan, takareiteen, reiden ulkosivulle, sääreen sekä myös jalkaterään. Oireina voi tuntua raajassa puutumista, pistelyä tai lihasheikkoutta. Erona tavalliseen selkäkipuun iskiaskipu tuntuu jalassa, kun tavallisessa selkäkivussa kivun tuntemus selässä. Tavallisin iskiaksen syy on alaselässä välilevyn pullistuma, joka ärsyttää tai painaa iskiashermoa. Alaselän […]
Rannekipu tarkoittaa ranteen alueella tuntuvaa kipuilua tai arkuutta. Se voi paikallisesti/pistemäisesti tuntua kämmenen tai kämmenselän puolelle. Rannekivun yleisimpiä aiheuttajia ovatuseimmiten ranteen alueen poikkeavasta tai pitkäkestoisesta rasituksesta. Tällöin kipu alkaa tavallisesti pikkuhiljaa ja pahenee rannetta liikutellessa. Yleensä kyseessä on vaaraton vaiva, joka korjaantuu poikkeavan rasituksen välttämisellä ja kevyellä, mobilisoivalla hieronnalla sekä […]
Käsien puutuminen on myös yleinen oire. Tavallisimmat syyt ovat erilaiset käsiä hermottavien hermojen puristus- sekä pinnetilat sekä hartianseudun lihaskireydet. Nämä yhdessä aiheuttavat kämmenen ja sormien puutumista. Pinnetila voi sijaita ranteessa, kyynärnivelen seudussa, hartiassa tai kaularangassa. Puutuminen voi olla seurausta joko pitkäaikaisesta hermon kulkuradan ahtautumisesta tai lyhytaikaisesta puristuksesta vaikkapa nukkunut huonossa […]
Onko Sinulla hartiat jumissa, kireät tai niskassa tuntuu jännitystä. Hieronnasta apua monesti näihin tuntemuksiin. Jännitysniska eli ns. ‘Tension neck’ on eräs yleisimmistä syistä, joiden perusteella ihmiset hakeutuvat hierontaan. Jännitysniska aiheutuu niskan ja hartioiden pitkään jatkuvasta staattisesta jännityksestä. Johtuu yleensä huonosta ergonomiasta. Suuri osa niskan ja hartiaseudun kivuista on lähtöisin pehmytkudoksista, […]
Onko Sinulla alaselkä kipeä tai jumissa? Auttaisiko hieronta? Alaselkäkipu on erittäin yleistä nykyisin. Pitkä istuminen tai seisominen paikallaan, lisääntynyt päätetyöskentely, huonot työasennot, ergonomia, kasvimaalla kykkiminen, autolla ajo tai vaikkapa kuntoillessa huolimattomasti tehty liike voivat aiheuttaa epämiellyttäviä alaselkäkipuja ja oireita. Oikeanlainen liikunta yhdistettynä ammattitaitoisella hieronnalla on paras lääke. Pahan noidannuolen kohdalla […]