Skip to content

Suonenveto

Suonenveto eli lihaskramppi, jossa lihas tai pieni lihasryhmä supistuu äkillisesti ääriasentoon.
Kyseessä on lihaksen normaali supistustila, joka syntyy tahtomatta ja jää hetkeksi ns. päälle. Lihaskramppeja esiintyy tavallisesti öisin, herättyään tai pitkäkestoisen rasituksen seurauksena.

Suonenveto voi tuntua erittäin kivuliaalta jopa viiltävänä kipuna lihaksen kohdalla. Muista lihaskivuista suonenvedon erottaa siitä, että lihas tai lihasryhmä kovettuu ja raaja jännittyy tiettyyn asentoon: esimerkkinä pohkeen kramppaamisessa, nilkka ojentuu väkisin.

    ”Suonenvedosta puhutaan yleisesti, kun kyseessä on alaraajojen kramppi.” 

Kestoltaan lihaskramppi voi ollai sekunneista minuutteihin. Suonenvedosta puhutaan yleisesti, kun kyseessä on alaraajojen kramppi. Yleensä suonenveto iskee takareisiin, pohkeisiin ja jalkaterän lihaksiin mutta voi esiintyä myös yläraajoissa sekä selässä.

Suonenvedon aiheuttama kipu johtuu hapenpuutteesta. Supistustilassa jumittavan lihaksen verenkierto heikkenee, jolloin lihas ei saa happea eikä pysty poistamaan kuona-aineita. Yleensä lihas palautuu nopeasti ennalleen sekä myös kipu hellittää samalla. Voimakas suonenveto voi aiheuttaa useita tunteja kestävää arkuutta. Ravistelu, nesteen nauttiminen, suolot, magnesiumi auttavat paljon myös kevyestä hieronnasta on apua. Muistettava myös että krampannut lihas on aina alttiimpi myös lihasrevähdykselle.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *